[global.common.btn.skiptocontent]

Viinintuotanto-kategorian palkinnon saaja Elías López Montero

Kuva Elías López Monterosta juomassa viiniä koiransa kanssa
Vieritä alas

Gaggenau kunnioittaa 2021

Espanjan sydämessä sijaitseva La Mancha on paikka, jossa on niukasti sadetta, laajoja tasankoja, kuiva mutta hedelmällinen maaperä, polttavan kuumat kesät ja purevan kylmät talvet. Se on linnojen, tuulimyllyjen ja Don Quijoten maa. Tämän kaiken lisäksi se on myös maailman suurimpia viinintuotantoalueita,

mutta tähän liittyvässä maineessa ja kunniassa alue ei kuitenkaan ole aivan Bordeaux’n tasolla. Tämän Elías López Montero on vakaasti päättänyt muuttaa. Hän on Tomellosossa La Manchassa toimivan Verum-viinintuotantoyrityksen lahjakas visionääri.

Video Verumin viineistä: La Mancha Spanien

”Alue ei ole tunnettu erityislaatuisista laatuviineistä”, hän myöntää. Itse asiassa suurin osa alueella kasvatetuista viinirypäleistä käytetään edullisten, helposti unohtuvien yleispöytäviinien valmistamiseen. Tämän lisäksi niitä käytetään Brandy de Jerezin raaka-aineena. Montero haluaa, että La Mancha yhdistetään mielikuvissa jälleen upeisiin viineihin. ”Kun matkustaa Bourgogneen tai Bordeaux’hon, tietää, mitä saa. Sama pätee Riojaan tai Napaan. Kaikilla näillä alueilla on hyvin selkeät identiteetit. Taistelemme sen puolesta, että markkinoilla ymmärrettäisiin La Manchan todellinen identiteetti.”

Kollaasikuva Elías López Monterosta Verumin viinitilalla

Hän on lämmin ja viehättävä, pehmeä-ääninen mies, jolla on työn alla Master of Wine -tutkinto. Asiantuntemukseensa hän suhtautuu kuitenkin rennosti. ”Kun katsotaan viinien maailmaa ja kaikkia sen maita ja alueita, viinintuottajalle ei koskaan löydy suurempaa haastetta kuin alkuperäisen tuotteen luominen täältä La Manchasta”, hän sanoo.

”On ilmeistä, että meillä on täällä kaikki tarvittava rypäleiden kasvatukseen. Tarvitaan vain oikeanlainen visio, oikea tapa tehdä asiat.”

Elías López Montero

"Ja kukaan ei tunne tätä aluetta paremmin kuin López-Monteron perhe, eikä kenelläkään ole yhtä paljon kokemusta. He ovat nimittäin olleet viinialalla jo jonkin aikaa: tarkalleen ottaen 233 vuotta. ”Vanhin viittaus perheyritykseen on vuodelta 1788. Isäni esi-isät perustivat Tomellosossa viinitilan ja tislaamon taloon, jossa isäni syntyi.” Hän hymyilee. ”Tuotemerkkiä ei valitettavasti ole säilynyt noilta ajoilta.”

Elíasin vanhemmat Juan Antonio López Ramírez ja María Victoria Montero perustivat vuonna 1963 Altosan, viinitilan ja tislaamon, joka edelleen valmistaa ja markkinoi viinejä ja tislattuja väkijuomia. Maria Victoria ja hänen tyttärensä Maria Belen sekä pojat Juan Antonio, Pedro Jose ja Elías perustivat kuitenkin vasta vuonna 2005 luomutuotantoa harjoittavan Bodegas y Vinedos Verum -yrityksen, joka tuottaa viinejä heidän omistuksessaan olevilta parhailta viinitiloilta ja viljelmiltä.

Kun Montero tuli mukaan perheyritykseen, kaikki oli hieman erilaista. ”Huomasin, että La Manchan viininviljely oli ajautunut kauas alueen perinteisistä rypälelajikkeista, punaviinin Tempranillosta ja valkoviinin Airénista kansainvälisempiin lajeihin, kuten Cabernetiin, Merlotiin ja Sauvignon blanciin. Nykyään keskitymme enemmän paikallisiin rypäleisiin, mutta sen takana on ollut paljon työtä. Samalla olen kaikkein eniten huolissani siitä, että vanhat viiniköynnökset korvataan satoisammilla, uusilla mutta ei perinteisillä viiniköynnöksillä, jotka tarvitsevat enemmän vettä.”

Kuva Elías López Monterosta tarkastamassa viiniä
Kuva viinikellarista, jossa on tammitynnyreitä
Kuva Verumin viinivaraston ulkopuolelta

Kestävä kehitys on Verumin toimintafilosofian ydin. ”Tulevaisuutta on todella tärkeää ajatella”, hän sanoo. ”Ajatella sitä, voimmeko tulevaisuudessa tehdä edelleen samoja viinejä kuin nyt. Huomaamme kasvihuoneilmiön vaikutukset vuosi vuodelta yhä voimakkaammin.” Hän uppoaa ajatuksiinsa ja pitää tauon. ”Joka vuosi sato kypsyy yhä aiemmin, ilmaston muuttuminen on käsinkosketeltavaa. Olen aina ollut kiinnostunut tulevaisuudesta. Kun aloin tehdä viinejä perheelleni, en koskaan ajattelut tekeväni niitä itselleni, omaksi hyödykseni. Olen aina kantanut huolta perinnön luomisesta perheelleni, rypäleillä ja viiniköynnöksillä, seuraavalle sukupolvelle. Sitä mietin paljon. Eikä vain perheelleni, vaan myös alueelle, jota rakastan. Pyrin luomaan viinejä, joilla on identiteetti ja paikkatunne, ja kasvattamaan viiniköynnöksiä muokkaamalla maaperää mahdollisimman vähän. Eli kunnioittamaan maata ja perinteitä.”

Tämä kunnioitus viinirypäleitä ja -köynnöksiä kohtaan on myös tärkeää. ”Haluamme, että niiden kasvuympäristö on kaunis”, hän jatkaa. ”Ja uskon todella, että viinirypäleet maistuvat paljon paremmilta, kun ne viljellään paremmassa ympäristössä. Se on hyvin yksinkertaista. Luomuruoan kohdalla se ymmärretään hyvin. Maa-alue on kaikki kaikessa, kuten myös mahdollisimman vähäisten kemikaalien ja torjunta-aineiden käyttö. Tämä pätee myös viinirypäleisiin.”

Kuva Elías López Monterosta tarkastamassa viiniä
”Työskentelemällä näiden myöhäisten viinirypälelajikkeiden parissa saamme aikaan luonnollisen tuoreuden ja voimme muokata maaperää mahdollisimman vähän.”

Elías López Montero

Vaikka perheellä on useita viinitiloja ja viljelmiä, niistä kaksi erottuu erityisesti joukosta. Toinen on La Tinada, jossa on vanhimmat viiniköynnökset ja joka on perustettu vuonna 1950. Siellä viljellään alueen tunnetuimpia ja perinteikkäimpiä viinirypäleitä, Tempranilloa ja Airénia, suhteellisen korkeassa maastossa. Näitä rypäleitä on liian usein käytetty keskinkertaisen tuotteen valmistukseen tuntemattomana täyteaineena, jota ei ole arvostettu. Tämän Elías on vakaasti päättänyt muuttaa. ”Viljelemme ilman kastelua, perinteisellä tavalla, jolloin sadot ovat pienet ja istutukset harvassa.” Maaperä on hyvin kalkkipitoista ja kivistä sekä erittäin mineraalipitoista. Punaviini Reserva Familiar on runsas, aromaattinen ja intensiivinen. Valkoviini Verum Airén de Pie Franco puolestaan on raikas, kevyt ja täynnä hedelmäistä makua.

Verumin tulevaisuusvision voi todella löytää kuitenkin vasta heidän nuorimmaisellaan, El Romeral -tilalla. Sen maaperässä on samoin runsaasti kalsiumkarbonaattia, mikä on tärkeää heidän viiniensä luonteen, erityisesti struktuurin kannalta. ”Täällä keskitymme siihen, että löydämme uudelleen alueellisen La Mancha -viinirypäleen, joka on joutunut vähemmistöön”, sanoo Elías. Lajikkeita ovat muun muassa Mazuelo, Garnacha, Albillo Real, Albillo Mayor, Moravia Agria, Tinto Velasco, Malvasía ja Graciano. ”Kaikille näille rypäleille on yhteistä se, että ne kypsyvät hyvin myöhään”, kertoo Elías. ”Se tarkoittaa, että vältämme kesän kuumuuden, joka normaalisti vaikuttaa happamuuteen ja tekee viinistä latteamman. Käyttämällä näitä myöhäisiä viinirypälelajikkeita saamme aikaan luonnollisen tuoreuden ja voimme muokata maaperää mahdollisimman vähän.” Ulterior Parcela No. 7 y 9 on valkoviini, joka valmistetaan Albillo Real -rypäleistä. Se tuoksuu hunajaiselta, siinä on kvittenisiä ja mantelisia aromeja sekä suolainen, kuiva jälkimaku. Punaviini Ulterior Graciano Parcela 17 puolestaan on intensiivinen ja makea sekä pehmeästi tanniininen. Ulterior Tinto Velasco Parcela 10 on myös punaviini, jonka aromissa on suuria tummia hedelmiä. Kaikissa viineissä maistuu La Manchan menneisyys. Ja tulevaisuus.

Kollaasikuva Elías López Monterosta ja koirasta viinitilalla, talviviinien ja viinipullon kanssa

Eräs hänen viiniensä kiehtova ominaisuus on saviastioiden käyttäminen, joissa hän kypsyttää viinit. ”Meillä ei ole mitään tynnyreitä vastaan ja käytämme mielellämme niitäkin”, hän kertoo. ”Saviastiat ovat kuitenkin perinteisiä, niiden ansiosta viini pääsee hengittämään, ja identiteetille on mielestäni hyväksi käyttää vanhoja työvälineitä, joita on käytetty alueella pitkään. Ne ovat ainutlaatuisia.” Heidän saviastiansa ovat 100 vuotta vanhoja ja melko kookkaita. ”Niiden valmistamiseen ei enää ole olemassa uuneja, joten ne ovat myös melko ainutlaatuisia. Se auttaa osaltaan paikkatunteen luomisessa.” Maun osalta ne ovat melko neutraaleja, mikä erottaa ne tammitynnyreistä ja niille ominaisesta tuhdista mausta. ”Ne voivat tehdä tanniineista hieman pyöreämpiä, mutta eivät viime kädessä tuo viiniin muita makuja, kuten tammi tuo. Mietin aina viinin profiilia ja sitä, mitä haluan saavuttaa. Käytän tarvittaessa tynnyreitä, ja joskus yhdistän molemmat tavat. Se riippuu vain siitä, millaisen viinin haluan saada lopputulokseksi. Jos se on mielestäni parempi tehdä ilman tammitynnyreitä, teen sen pelkästään saviastioilla.”

Puhumme sekä perinteiden että tekniikan tärkeydestä. ”Historiassa oli sekin aika, kun saviastiat olivat uutta tekniikkaa!” hän nauraa. ”Mutta nyt ne ovat perinnettä. Ja uskon, että nyt käyttämästämme uudesta tekniikasta tulee perinnettä seuraavien vuosisatojen aikana.” Entä uusi tekniikka? ”Kestävään kehitykseen liittyen on olemassa uusi tekniikka, joka tekee fermentointiprosessista paremman maapallolle ja ympäristölle – sen avulla voidaan vähentää hiilidioksidipäästöjä. Siksi tekniikka on meidän alallamme niin tärkeää. Siis tulevaisuuden ajatteleminen. Tarvitaan tekniikkaa ja tiedettä, ja työskentelemme juuri nyt projektin parissa, jonka tavoitteena on vähentää päästöjä. Mutta perinteet ja innovaatio – se on upea yhdistelmä.”

Hän on ensimmäisenä valmis myöntämään, ettei suinkaan ole ainoa tuottaja, joka pyrkii saamaan viininystävät ympäri maailmaa rakastumaan La Manchan viineihin. ”La Manchasta tulee jo loistavia viinejä, ja useat kollegat tekevät hienoja viinejä juuri nyt. Mutta tuottajina meidän on oltava myös kriittisiä itseämme kohtaan. Meidän on myös lopetettava negatiivinen ajattelu ja pyrkiä tarjoamaan jotain kiinnostavampaa viiniasiantuntijoille. Ja sitä juuri yritämme tehdä, ravistella tätä aluetta, pyrkiä näyttämään muille viljelijöille, että on mahdollista tehdä toisin. Sitä on katsottava globaalista näkökulmasta.”

Joten miksi Verum? Hän oli yllättynyt siitä, ettei nimeä ollut jo rekisteröity. ”Se tarkoittaa totuutta. Ja meidän filosofiamme on valmistaa viinejä, joiden identiteetti ilmaisee maan totuuden, perheen historian totuuden ja La Manchan viinin totuuden. Totuuden trilogia.”

Tämä on suuri osa syytä, jonka vuoksi Sarah Abbott, Master of Wine ja maailmanlaajuisen Gaggenau kunnioittaa -valintaraadin jäsen, piti Elíasta ja Verumia sopivana Gaggenau kunnioittaa -palkinnon saajaksi. ja valitsi hänet jatkoon. ”Rakastan sitä, miten hän löytää arvokkaita asioita kulttuurista ja tuo ne takaisin”, hän sanoo. ”Tällainen on esimerkiksi saviastioiden perinteinen käyttö. Hän on vallankumouksellinen, mutta myös käsityötaidon säilyttäjä.” Jatkoon päässeiden välinen kilpailu oli kovaa, jokainen heistä oli arvokas osallistuja. Mutta me kaikki rakastimme Elíasin pitkänäköistä visiota, intohimoa ja inspiraatiota. Siitä oli mahdotonta olla innostumatta.

Kuva Elías López Monterosta soittamassa kitaraa
”…hän näyttää, että kaikki on mahdollista, jos on vakaasti päättänyt löytää kauneutta ja luoda laatua.”

Sarah Abbott, maailmanlaajuisen Gaggenau kunnioittaa -valintaraadin jäsen

”Elías on rajoja rikkova ja visionäärinen viinintuottaja, joka määrittelee nyt uudelleen Espanjan suurimman viinialueen viinien laadun ja profiilin,” jatkaa Sarah. ”Hän on kotimaisten rypälelajikkeiden ja perinnön esitaistelija. Rohkea ja inspiroiva innovaattori, joka muuttaa La Manchan viinien mahdollisuuksia ja mainetta – hän näyttää, että kaikki on mahdollista, jos on vakaasti päättänyt löytää kauneutta ja luoda laatua.” Tästä olimme kaikki yksimielisiä. Siksi valitsimme hänet Gaggenau kunnioittaa 2021 -palkinnon voittajaksi.

Mitä se merkitsee hänelle? ”Olin niin ylpeä siitä, että minut asetettiin ehdolle tämän palkinnon saajaksi”, hän sanoo vaatimattomasti. ”Heti kun sain tietää, että olen jatkoon päässeiden joukossa ja kuulin Gaggenaun nimen, ajattelin, että oho, tämä kuulostaa vakavalta. Ja fiksulta! Ja siinähän Gaggenau on todella hyvä. Kun sitten kuulin, että todella saan Gaggenau kunnioittaa -palkinnon, tunteet nousivat pintaan. Eivät kuitenkaan vain itseni vuoksi, vaan koko alueen. Teemmehän loppujen lopuksi jotakin, joka tekee alueetta hieman tunnetummaksi. Se on hyvä minun, alueen ja tulevaisuutemme kannalta.”

Elías López Monteron ja Verumin ansiosta La Mancha ei enää ole mitäänsanomattoman ja massatuotetun synonyymi. Pikemminkin alue, jota kelpaa juhlia. Ja jälleen tunnettu viiniensä korkeasta laadusta.

Design: Apparatu

Ruokakulttuuri: Salumi Bettella