Gaggenau
[common.previous]

Tulella
leikkimistä.

Matka
on määränpää.

Uuden pohjoismaisen
keittiön perusta.

Runoutta
seinille.

Kiven uusi tuleminen.

Viininvalmistuksen
kapinallinen.

Lisää

Oikeiden tähtien
juominen.

Lisää

Valo on
elämänlaatua.

Lisää
[common.next]

Kulinarismi ja viini

Kahvi on kulttuuria.

Kahvi on enemmän kuin pelkkä juoma tai elämän eliksiiri aamulla. Kahvi on keittotaidon ja taiteen kaltaista kulttuuria, jota vaalivat erityisesti kylmän pohjolan asukkaat.

Lisää

Tulella leikkimistä.

Ihmiskunnan historiaan on merkittävällä tavalla vaikuttanut taito valmistaa ruokaa tulella. Muutama peloton mies todistaa, että nykyäänkin on mahdollista olla kuuluisa kokki ilman sähköä ja kaasua.

Lisää

Uusi aika.

Kansainvälisissä keittiössä puhaltavat uudet tuulet. Miesten ylivaltaa horjuttaa nuorten, luovien ja vahvojen naiskokkien joukko.

Lisää

Innoittajana
luonto.

Badenissa sijaitsevassa Stählemühlen tislaamossa syntyy ainutlaatuisia tisleitä nykyaikaisen tietämyksen ja vuosisataisen käsityöläisperinteen tuloksena. Niiden maukkauden salaisuus on hedelmätarhojen, yrttien ja villien hedelmien runsaudessa.

Lisää

Maaperän
maku.

Nuori sisilialainen viininviljelijä Arianna Occhipinti tuottaa erinomaisia luomuviinejä, jotka kertovat maaperästä, jolla ne kasvavat.

Lisää

Viininvalmistuksen
kapinallinen.

Charles Smith on itseoppinut viininvalmistaja, josta on tullut yksi Yhdysvaltain luoteisosien menestyneimmistä viinitarhureista, vaikka hän onkin karttanut useimpia alan vakiintuneita käytäntöjä.

Lisää

Oikeiden tähtien
juominen.

Pidätkö kuplista? Rakastatko samppanjaa? Oletko utelias? Jos näin on, miksi et kokeilisi nuorten viljelijöiden valmistamia terroir-samppanjoita? Ne ovat sen arvoisia.

Lisää

Maailman parhaat
uudet viinibaarit.

Nykyisin parhaat viinit eivät ole laajasti myynnissä. Ne ovat pienten perhetilojen luonnonmukaisia, biodynaamisesti viljeltyjä, puhtaita ja ilman säilöntäaineita valmistettuja viinejä. Tällaisista viineistä käytetään nimitystä luomuviinit. Väriltään ne voivat olla punaisia, valkoisia, vaaleanpunaisia, oransseja, vihreitä ja jopa mustia.

Lisää

Kokeiluja
maulla ja tunteella.

Luke Dale-Roberts on rauhaton sielu. Se on kuin siunaus hänen Kapkaupungissa sijaitsevalle ravintolalleen Test Kitchen. „En voi istua hiljaa“, kertoo tähtikokki. „Minun täytyy tehdä aina jotain. Olen onnellinen, kun jokin idea on saanut muotonsa.“

Lisää

Elämän
suola.

Angelo Garrolla (67) on kaksi kiihkeää intohimoa: Hän on taideseppä ja intohimoinen herkuttelija. Garro on kotoisin Sisiliasta, hän takoo ja keittää San Franciscossa jo 30 vuotta. Hänen työpajansa Renaissance Forge on kehittynyt tapaamispaikaksi kaikille hyvää ruokaa rakastaville.

Lisää

Demoni
keittiössä.

Hongkongin tähtikokki Alvin Leung yhdistää kiinalaiset perinteet moderneihin tekniikoihin ja epätavalliseen esillepanoon. ”Demonikokkina” tunnetun Leungin Bo Innovation -ravintola on saanut jo kolme Michelin-tähteä.

Lisää

Norjalaisia
makuja.

Oslolainen Maaemo-ravintola on muuttanut Norjan kulinaristisia näkymiä perin pohjin kolmessa vuodessa. Keittiömestari Esben Holmboe Bang vie asiakkaansa löytöretkelle paikalliseen keittiöön.

Lisää

Design ja kulttuuri

Universumin
puutarhuri.

Charles Jencksin maisemat herättävät ajatuksia ihmiskunnan paikasta universumissa ja mielikuvia paremmasta maailmasta.

Lisää

Matka on määränpää.

Yllättävässä, huomaamattomassa paikassa Pohjois-Lontoossa suunnittelijat Tim Simpson ja Sarah van Gameren tuottavat vaikuttavaa huonekalujen, tuotteiden ja installaatioiden valikoimaa. Heidät tunnetaan nimellä Studio Glithero.

Lisää

Uuden pohjoismaisen
keittiön perusta.

Puolalainen 24-vuotias keraamikko Magdalena Kałużna muotoilee astiastoja huippuluokan aterioille. Monet skandinaavisen ruokavallankumouksen arvostetut kokit luottavat tämän taiteilijan luomiin lautasiin ja kuppeihin, jotka ovat täydellinen tausta heidän luomuksilleen.

Lisää

Runoutta seinille.

Valkoiset seinät ovat menneen talven lumia. Annamme jälleen itsellemme luvan nauttia ylellisistä seinistä täynnä historiallisia kuvioita tai nykyaikaisia muotoja. Yksi vaihtoehto ovat myös hyvin erityisen berliiniläisen yrityksen luomat yksilölliset tapetit ja paneelit.

Lisää

Hehkuva tuli.

Blenheim Forgen pajalla kolme nuorta puukkoseppää työskentelee intohimosta vanhaan käsityöläisperinteeseen ja määrätietoisesta halusta uudistaa sitä.

Lisää

Käsintehtyä
taidetta.

Uuden käsityöläisten sukupolven luomuksissa on havaittavissa nykyaikaisia suuntauksia. Tämä sukupolvi on auttamassa pitkään ylenkatsottua käsityöläisyyttä takaisin valtavirtaan täyttäen samalla jotain erityistä hakevien asiakkaiden toiveet.

Lisää

Uudenlaista taidetta
lattialle.

Olipa kyseessä tyylikäs asunto tai minimalistinen huvila: ylelliset matot monenlaisilla kuvioilla ovat taas muodissa. Niitä luonnostellaan tietokoneen avulla. Tietokone laskee Aasiassa toimiville perinteisille kutojille, mikä solmu tulee mihinkin kohtaan.

Lisää

Valo on
elämänlaatua.

Müncheniläinen valosuunnittelija Axel Meise pitää oikeanlaista valoa ensisijaisen tärkeänä.

Lisää

Karismaattinen
muotoilija.

Sebastian Herkner suunnittelee kepeitä esineitä, joilla on vankka luonne.

Lisää

Valolla
leikkijät.

Amerikkalais-hollantilainen muotoilutoimisto herättää hurmiota tyylikkäillä, kierrätysmateriaalista valmistetuilla valaisimillaan. Yksinkertaiset, mutta kuitenkin johdonmukaiset ideat, suurenmoinen taju valon vaikutukselle, pysyvyys ja sosiaalinen sitoutuminen ovat leimaa antavia ominaisuuksia nuorille muotoilijoille.

Lisää

Muotoilun
taikaa.

Penkki kuin kaatunut puu – runko on kesytetty istuimeksi, latva jätetty villiksi ja vapaaksi. Benjamin Graindorgen muotoilu uhmaa konventioita, mutta on silti aina käytännöllistä.

Lisää

Hehkua
elämään.

Niin kutsutut OLEDit (organic light emitting diode) tuottavat monipuolista valoa ja ne voidaan asettaa minkä tahansa pinnan taakse. Tällä saattaa olla mullistava vaikutus muotoiluun ja arkkitehtuuriin.

Lisää

Arkkitehtuuri ja tilat

Ostoselämyksiä
mielikuvitusmaailmoissa.

Nykyajan tavaratalot ja putiikit vaihtavat ylellisen, muodin mukaisen ilmeensä mielikuvituksellisiin tiloihin, joissa tuntee itsekin muuttuvansa – vaikkei edes ostaisi mitään.

Lisää

Kiven uusi tuleminen.

Italian Alpeilla yhä useammat vuoristokylät ja niiden kivitalot jäävät asukkaidensa hylkäämiksi. Mutta toivoa on. Rohkea maailmanmatkaaja sekä joukko vapaaehtoistyöntekijöitä, paikallisia käsityöläisiä ja kansainvälisiä asiantuntijoita taistelee rappeutumista vastaan.

Lisää

Raunioista
noussut

Puoliksi sortuneesta historiallisesta maalaistalosta muotoutui avantgardistinen konseptirakennus, talo talon sisällä.

Lisää

Yhteyksien
muodostaja.

Losangelesilaisella arkkitehdillä Michael Maltzanilla on visio. Hän haluaa luoda ihmisten ja rakennusten välille merkityksellisiä yhteyksiä, jotka ilahduttavat esteettisesti, vetoavat tunteisiin ja toimivat samalla hyvin nykypäivän urbaanissa ympäristössä.

Lisää

Puut
Milanon yllä.

Milanossa sijaitseva ˮBosco Verticaleˮ on kestävän asuntorakentamisen mallirakennus, hanke metropolin uudelleenmetsittämiseksi, jolla pyritään osaltaan elvyttämään ympäristöä ja kaupunkialueiden luonnon monimuotoisuutta kasvattamatta kaupungin pinta-alaa.

Lisää

Huviloiden
salat.

Maggiorejärvellä kolme sveitsiläistä arkkitehtia pyrkivät rakennuksillaan kunnioittamaan suurenmoista maisemaa. He suunnittelevat rakennuksia maaston muotojen mukaan ja vaalivat luonnonkiven, puulajien ja karhean betonin hienovaraista vuorovaikutusta.

Lisää